Historia

Koivunen Oy:n perinteet ulottuvat aina vuoteen 1927, jolloin perustettiin Autosähkö Oy. Yhtiön toisena perustajana oli Oskar Koivunen ja se toimi toiminimensä mukaisesti autosähköalan erikoisliikkeenä laajentaen toimintaansa myös varaosakauppaan. Autokanta oli tuolloin vähän yli kaksikymmentätuhatta ajoneuvoa. 40-luvun puolivälissä yhtiö jaettiin ja sen autonvaraosien tukkuosasto jatkoi uudella nimellä - Koivunen Oy. Yhtiö kasvoi ja kehittyi autokannan kasvun myötä ja toimi aina 80-luvun puoliväliin Helsingin keskustassa. 1986 Koivunen Oy muutti Helsingin Malmille, jossa sillä on nykyisin noin 40.000 m² varasto- ja toimistotilat.

Koivunen on aina ollut kansainvälinen yritys, käyhän se kauppaa tuotevalikoimassa olevien tuotteiden valmistajien kanssa ympäri maailman. Alan teollisuus on sijoittunut samoihin maihin, jossa myös sijaitsee autoteollisuutta. Oma vienti käynnistyi Neuvostoliiton hajoamisen myötä 90-luvun alussa. Nykyisin yhtiöllä on tytäryhtiöt kaikissa Baltian maissa ja Ruotsissa sekä myyntikonttorit Venäjällä Moskovassa sekä Pietarissa.

Vuosituhannen vaihteessa aloitimme voimakkaan toiminnan laajentamisen hyötyajoneuvosektorilla. Ostimme ajoneuvojen kuormatilojen lämmönsäätöjärjestelmiin ja linja-autojen ilmastointilaitteisiin erikoistuneen yrityksen liiketoiminnan ja Suomen Kuljetuslaite Oy:n nimellä olemme laajentaneet toimintaa raskaan kaluston varaosien ja laitteiden kauppaan sekä asennus-, huolto- ja korjaustoimintaan.

Pyrimme olemaan aina kehityksen kärjessä operatiivisten järjestelmien käyttöönotossa. Ensimmäiset sähköiset tietojärjestelmät otettiin käyttöön jo 80-luvun alkupuolella ja tämän päivän paperiton tavarankäsittely edustaa edistyksellisintä tietotekniikkaa tukkukaupan logistiikassa.

Loimme Fixus-konseptin jo kaksikymmentä vuotta sitten julkaisemalla lähes jokaiseen kotiin jaettavaa markkinointijulkaisua. Haluamme olla menestyjä alan rakennemuutoksessa sekä tukea pitkäaikaisia jälleenmyyjiämme. Tämän johdosta olemme voimistamassa Fixus-markkinointia ja olemme luoneet uusia työkaluja tuotteidemme markkinoinnin ja myynnin edistämiseen.

 


Tulosta