|
Koivunen Oy:n logistiikkakeskus sijaitsee erittäin hyvien liikenneyhteyksien varrella Malmilla, Malminkaari 12:ssa. Varasto- ja käsittelytilaa on kaikkiaan yli 45 000 m² ja 270 000 m³.
Hyllytilaa varastossa on noin 34 000 lavapaikkaa ja pientavarahyllyä n 35 000 metriä.
Erityisesti varaosien ja tarvikkeiden varastointiin, keruuseen ja lähettämiseen suunnitellut eri varaston osat luovat erinomaiset puitteet tehokkaalle toiminnalle. Suurtenkin ajoneuvojen operointi liikennepihoilla sujuu vaivatta. Nykyaikaiset lastauslaituriratkaisut parantavat työskentelyolosuhteita sekä helpottavat ja nopeuttavat rahdin purkua tai lastausta ja samalla minimoivat tavaran rikkoontumisvaaran.
Päivittäin logistiikkakeskuksessa käy kymmenittäin rekkoja ja jakeluajoneuvoja joko tuomassa tai hakemassa tavaraa. Lisäksi noutopisteessä vierailee päivittäin lukematon määrä paketti- ja henkilöautoja.
Koivusen logistiikkakeskukseen kuuluvat muun muassa erillinen rakennus raskaan kaluston varaosille, kuorma-autojen päälirakenteille sekä oma erillinen erikoisvarastonsa autokemikaaleille. Mittava pakoputkien ja korin osien varasto sijaitsee myös logistiikkakeskuksessa.
Rengas ja vannevarastomme ( 10 000 m²) sijaitsee Vantaan Hakkilassa, josta löytyvät renkaat aina henkilöautoista maansiirtokoneisiin.
Suuri varastointikapasiteetti, ammattitaitoinen noin 150:n työntekijän henkilökunta sekä tehokas ja monipuolinen varastonhallinta-järjestelmä luovat hyvät edellytykset asiakkaittemme tilausten nopealle ja luotettavalle käsittelylle. Paperiton, viiva-kooditunnistukseen perustuva tavarantunnistus vastaanotossa ja keräilyssä takaa osaltaan virheettömän ja nopean toiminnan.
Yhteydenotot: Logistiikkajohtaja Timo Ranta (puh. 010 6501 450, sähköposti: timo.ranta@koivunen.fi)
|